MOOTTORIPYÖRÄILIJÄN VÄLITILINPÄÄTÖS,
ELI
PAKKASTA, IRTOSORAA, MOPOPOIKIA JA METSÄNELÄVIÄ

Tämä on yksi kertomus erään nimeltämainitsemattoman motoristin "kesistä" (Käytän tässä termiä kesä tarkoittaen sitä hieman lämpimämpää vuosittaista ajanjaksoa huhtikuun alusta syyskuun loppuun) ja niihin liittyvistä kokemuksista. Kesät ajoittuvat vuosien ´97 ja ´02 väliseen aikaan, ja niitä yhdistävät motoristin kokemukset todellisuudesta liikenteessä, mukaan lukien eri asteiset yhteenotot ystäviemme sään, tienpinnan tai eläinten kanssa.

OSA 2: ÖLJYTTYÄ SORAA

Tällä kertaa tapaamme ystävämme Sampan puunauspuuhista. Aiemmin päivällä sankarimme oli vieraillut paikallisessa halpiskaupassa hakemassa kaikensorttista pesu- ja kiillotusainetta sekä mojovan pakkauksen "nukkaamattomia" irtorättejä. Aamun normaali kouluunmenorutiini oli tuhottu jo edellisiltana, kun Samppa kaverinsa Herra A:n kanssa kävi "muutamalla". Illalla myös sovittiin, että seuraavana päivänä käytäisiin vähän maakunnassa ajelemassa, olihan Herra A:kin juuri hankkinut itselleen käytetyn Suzuki Savage 650:n, ja ajohalut olivat sen mukaiset. Yhdessä olivat herrat nousevassa olotilassaan objektiivisesti päätelleet, ettei siellä luennoilla mitään kuitenkaan opi, luetaan tenttiin sitten kun se aika koittaa

Aamupäivän auringossa Samppa oli pessyt pyöränsä, kuivannut sen huolella, työntänyt varjoon ja aloittanut vahanlevitysoperaation. Vahahan oli tietenkin aitoa carnaubaa, olihan Samppa kuullut kuinka vanhemmat motoristit olivat kehuneet kyseisellä vahalla saatua lopputulosta lähes pilviin asti. Jostain syystä samassa keskustelussa mainittu kyseisen lopputuloksen saamisen kovatöisyys oli livahtanut Sampan korvien ohi, samoin kuin kehotus käyttää vahan kanssa koneellista kiillotusta, sillä "eihän sitä käsin jaksa hullukaan vatkata kirkkaaksi".

Vahan levittäminen ei kauaakaan aikaa vienyt, ja Samppa onnittelikin itseään jälleen kerran pyöränvalinnassaan; nakussa kun on niin paljon vähemmän vahattavaa pintaa. Vahan kuivumista odotellessaan Samppa vielä varmisti puhelinsoitolla, että Herra A todellakin oli vielä lähdössä maakuntakierrokselle. Kierros oli kuin olikin vielä voimassa, ja kaverukset sopivat tapaavansa kerholla noin tunnin päästä, jolloin Samppa oletti jo olevansa valmis lähtöön.
Vahapurkin kyljessä olleen ohjeen mukaisen kuivumisajan jälkeen Samppa otti esiin hankkimansa liinat. Keulasta aloittaen oli ensimmäisenä vuorossa etulokasuoja, jonka kromaus oli jo pitkään huutanut hellän käden kosketusta. Rätti sormissaan Samppa ryhtyi hommiin. "Hmm, onpas tämä lujassa", tuumi Samppa ensimmäisen viisiminuuttisen, kahden rätin ja poisotetun poolopaidan jälkeen. Lokasuojaa oli vielä kolme neljännestä jäljellä, ja sormenpäissä alkoi jo tuntua pikku jomotusta. "Noh, eiköhän se siitä, pitänee panna vähän vauhtia tähän touhuun" ajatteli puunausmestarimme, nappasi uuden rätin ja jatkoi hinkkaamista. Puolen tunnin kuluttua juuri tankin kimppuun päässyt hikinen hinkkaajamme alkoi pikkuhiljaa ymmärtää miksi marketin hyllyillä oli tuon mahtavan carnauba-tavaran lisäksi ollut muitakin vahaustuotteita, jotkut jopa varustettu "pika" -etuliitteellä. Käsivarsien kivistys toi elävästi mieleen pienempänä nähdyn Karate Kid -elokuvan kohtauksen, jossa sensei antaa oppilaalleen ensimmäiseksi tehtäväksi vahata kaikki pihallaan olleet vanhat autot, samalla esitellen käden pyörivän liikkeen: "Vax on, vax off. Vax on, vax off." Kädenliikkeen ja tarvittavan voiman harjaannuttava osatekijä alkoi pala palalta valjeta vahaajallemme.

Kun Herra A vihdoin saapui sovittuun aikaan kerholle, kohtasi häntä outo näky. Kerhon ajorampin yläpäässä, Sampan pyörän ympärillä hääri jokin omituinen punanaamainen, pelkät shortsit päällä oleva itsekseen sadatteleva köyryselkäinen menninkäinen, eikä pyörän omistajaa näkynyt mailla halmeilla. Menninkäisen epäselvästä ja katkonaisesta puheesta Herra A pystyi erottamaan sellaisia pätkiä kuin: "...ikinä enää ...kele tällaista!", "...ja tuollakin vielä jäljellä... ja ...ttu nää mitään nukkaamattomia ole!". Lähemmäksi päästyään Herra A havaitsi menninkäisen muistuttavan huomattavasti hukassa olevaa pyöränomistajaa. Olisikohan otus kenties Sampan kadoksissa ollut, metsän kasvattama kaksoisveli. Pyörän viereen päästyään Herra A huomasi erehdyksensä. Menninkäinen oli kuin olikin Samppa, joka vihdoin yleisön huomatessaan lopetti jupinan ja ojentautui täyteen mittaansa. Punoitus ja omituinen asento olivatkin vain johtuneet kiillotukseen käytetyn voiman ja ponnistusten määrästä. Nyt urakka mitä ilmeisemmin oli ohi, sillä vahausvälineet alkoivat yksi toisensa jälkeen siirtyä sisätiloihin erilaisilla lentoreiteillä ja lähtönopeuksilla.

Kahden tyhjennetyn puolenlitran virvoitusjuomapullon ja kasvojen pesun jälkeen oli Samppa vihdoin valmis päivän ajelulle. Hiki oli kuivanut pintaan, ja ajopuku puettu päälle. Pyörä hyrskytti lämpiämässä lastauslaiturilla, ja vahaajapedon mieli nousi pikkuhiljaa yhdessä ryypyllä käyvän pyörän kierrosten kanssa. Ehkä päivä ei vielä ollutkaan pilalla, paistoihan ulkona kuitenkin aurinko, eikä käsiinkään koskenut enää aivan niin kovasti.

Ennen itse kierrosta kaverusten piti vielä käydä Herra A:n kaupungissa asuvan sukulaistytön luona viemässä joitain papereita, jotka Herra A oli luvannut toimittaa ennen virka-ajan päättymistä. Koska sukulaistytön työpaikka oli sellaisen tien varrella, jota jatkaen kymmenisen kilometrin päässä kaupungin keskustasta erkani tuttu mutkapätkä, kuului toimitus jo melkein päätettyyn reittiin. Vihdoin kaksikko pääsi tien päälle, suuntanaan hotellikompleksi, jossa Herra A:n sukulaistyttö oli töissä. Herra A ajoi edellä, koska tunsi tien paremmin, ja Samppa seurasi tiiviisti perässä. Näin myös herra A:n ohitteluissa, sillä eihän sitä nyt voi kaveria kuitenkaan päästää karkuun ajamaan, rupeaa vielä piruilemaan.

Kaikki meni hyvin kunnes saavuttiin matkan varrella ollutta puistotietä tasa-arvoiseen risteykseen, josta kumppanusten piti kääntyä vasemmalle. Puistotien koostui itse asiassa kahdesta vastakkaiseen suuntaan kulkevasta yksisuuntaisesta tiestä, joiden välissä oli n. 10 metrin levyinen maakaistale nurmikkoineen ja pensaikkoineen. Risteävä tie taas oli normaali kaksikaistainen, kaksisuuntainen ajoväylä.
Risteykseen saavuttaessa kumppanukset molemmat varmistivat, että oikealta ei tullut ketään. Pyörien väli oli tässä vaiheessa ehkä 5 - 10 metriä. Puistotien vastaan tulevalta kaistalta lähestyi punainen Peugeot 106, jota ennen risteyksen yli ehtiäkseen Herra A väänsi kahvaa hieman kovemmin. Aikaisempien ohitusten vuoksi myös Sampalla oli kaasukäsi herkässä, ja oikosulku aivoissa aiheutti hallitsemattoman ranneliikkeen oikeaan käteen. Se mitä Samppa EI ollut huomannut, oli Herra A:n Savagen perän hienovaraista vippausta ulospäin. Toinen asia joka ei Sampalle heti valjennut oli se, että mahdollisuus ehtiä ennen lähestyvää autoa oli jo sulkeutunut. Tämän havaitessaan Samppa oli jo keskellä risteystä. Paniikkijarrutus etujarrulla poisti mahdollisuuden Sampan ja Peugeotin lähempään kontaktiin, mutta ei kuitenkaan välttänyt risteyksen keskelle kasaantunutta hiekkaa, josta Herra A:n Savagen perän vispaaminen oli vihjaissut. Siinä äärettömän hiljaisessa ja hitaassa hetkessä jolloin Sampan fillarin etupyörän pito katosi lopullisesti ja maantien pinta alkoi vääjäämättä lähestyä, tajusi Samppa vihdoin virheensä.

Moottoripyöräilijän oppitunti nro kolme: Liikenteessä ajat aina yksin. Oli letkassa sitten kuinka monta pyörää tahansa, KOSKAAN ei ole pakko ehtiä samaan rakoon.

Ja oppitunti nro neljä: Tarkista risteys ennen kuin ajat siihen. Katso ainakin muut lähestyvät liikennevälineet ja tienpinta jolle aiot ajaa.

Peugeot-kuskin katsoessa Sampan tarjoamaa stunt-näytöstä suu auki, uuden oppitunnin saanut motoristinalkumme repäisi adrenaliinisyöksyn antamalla voimalla lähes 300-kiloisen pyöränsä pystyyn, käynnisti sammuneen moottorin, ja ajoi paikalta pois kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Parin korttelin päässä Samppa tavoitti Herra A:n ja huutamalla ja viittailemalla sai tämän kääntymään sivutielle ja pysähtymään. Oli aika tarkastaa kuskin ja pyörän saamat vauriot.

Sampalle itselleen ei ollut käynyt kuinkaan, eihän ajonopeus risteyksessä kuitenkaan ollut kovin kummoinen ollut. Pyörä olikin sitten asia erikseen. Vasen etuvilkku oli säpäleinä, ja mittariston vasemmanpuoleinen kromattu muovikuppi oli haljennut ja raapaleilla. Myös lampun kehys oli naarmuuntunut asfalttia vasten. Mitään suurempaa osaa ei kuitenkaan ollut hukassa. Helpotuksen huokaus välittömien vahinkojen pienuudesta tuli kuitenkin liian aikaisin: Pahimmin oli kärsinyt moottorin vasen poski, johon oli tullut öljyä vuotava reikä. Kun ei muuta keksinyt, niin Samppa rupesi kiroamaan onnettomuudessa viattomana osapuolena ollutta Peugeot-kuskia: "mistäkähän arpajaisista se on korttinsa saanu, prr..." oli yksi monien, lähinnä tunnelatausta ja pelästymistä purkavien manausten joukossa. Tarpeeksi mesottuaan ei Sampan lopulta auttanut muu kuin lähteä nilkuttamaan öljyä vuotavalla pyörällä takaisin kerholle. Paluureitti kulki aikaisemman tapahtumapaikan ohi, missä Samppa huomasi onnistuneesti öljynneensä kaatumapaikallaan olleen sorakasan kokonaisuudessaan.

Kun kaksikko oli päässyt kerholle, Herra A lähti uudelleen viemään sukulaistytölleen lupaamiaan papereita. Kovia (ainakin henkisesti) kokenut sankarimme laski pyörästään öljyt ja irrotti vasemman posken nähdäkseen tapahtuman aiheuttaman kokonaistuhon. Itse latauskomponentit, jotka tuon posken alla sijaitsivat, eivät olleet kokeneet minkäänlaisia vaurioita, joten uuden posken avulla pyörän saisi ajoon varmaankin vielä samalla viikolla. Toiveikkaana Samppa kaivoi esiin puhelinluettelon ja kerholla olleen listan mp-romiksista ja aloitti soittokierroksen. Yhdeksän soittoa poikivat yhdeksän hutia, yhdelläkään romiksella ei ollut sopivaa osaa.

Kuinka ollakaan kerhon pöydälle oli joku jättänyt uusimman keltaisen pörssin. Sitä epätoivoisena lehteillessään Samppa havaitsi ilmoituksen, jossa myytiin lähes samaa mallia Sampan oman pyörän kanssa olevan purkupyörän osia. Puhelu numeroon poiki ylimalkaisten yhtenevyysmittausten jälkeen postitilauksen joka sisälsi yhden kappaleen Suzukin poskikuppeja. Tyytyväisenä Samppa lukitsi kerhon ovet ja lähti odottelemaan postin saapumista.

Paketti saapuikin jo kolmen päivän päästä, perjantaina, ja innosta puhisten Samppa pyöräili postiin hakemaan osaa. Postilta polku vei suoraan kerholle, jossa varaosan asennusta varten oli jo hankittu tiivistemassat ja muut tarvittavat välineet. Pikainen koe osoitti sopivuuden, joten ei muuta kuin tiivistepinnat puhtaiksi ja Hylomaria kehiin. Laturin komponentit oli tietenkin jo ruuvattu kuppiin, joten tiivistemassan hieman kuivahdettua alkoivat asennustoimenpiteet. Kaikki meni hyvin kunnes kuppi oli noin puolentoista sentin päässä moottorin tiivistepinnasta. Vaikka kuinka yritti, Samppa ei saanut kuppia lähemmäs. Tarpeeksi pähkäiltyään mekaanikkomme soitti maahantuojalle, ja sai kuulla karmaisevat uutiset. Kyseisen vuosimallin pyörissä oli kolmea eri sisäkokoa laturinkuppeja mallista riippuen. Ulkoisesti, ja mm. tiivistepinnan mitoiltaan nämä samaiset osat olivat täysin yhtenevät. Kiroillen Samppa sulki puhelimen ja ryhtyi tuumaamaan jatkotoimenpiteitä.

Lopulta parin päivän päästä joku kerhon jäsenistä tuli Sampalle maininneeksi että alumiiniposkeen tulleen reiän voi hitsata umpeen, ja että paikallisella MP-huollolla olisi siihen välineet. Pikainen soitto liikkeeseen varmisti asian, ja kaverilta lainatulla autolla Samppa lähti kiikuttamaan poskea liikkeen tallille kaupungin ulkopuolelle. Poski vastaanotettiin, ja hitsausta luvattiin kokeilla, sillä onnistuminen riippui huoltomiehen mukaan siitä paljonko öljyä alumiiniin oli imeytynyt. Huokoisena aineena alumiini pinnan rikkoutuessa kuulemma imi öljyä. Tämä öljy piti ennen korjaamista polttaa pois uunissa, koska öljyistä alumiinia ei voinut hitsata. Poski jäi huoltoliikkeeseen, ja hakupäivä sovittiin pari päivää myöhemmäksi.

Jälleen parin päivän päästä, varmistettuaan puhelimella että poski oli korjattu, Samppa kävi hakemassa sen huoltoliikkeestä ja ruuvasi komponentteineen kaikkineen takaisin koneen kylkeen kiinni. Tässä vaiheessa kaatumisesta oli jo kulunut pari viikkoa. Uudet öljyt koneeseen, ja motoristinalkumme sai jälleen kokea sen tuulen tuiverruksen ja vapauden tunteen jonka vain toinen motoristi tuntee.

Oppitunti numero viisi: Pikaratkaisut maksavat yleensä enemmän aikaa ja rahaa kuin pulman välitön, kunnollinen ratkaiseminen.

Ja numero kuusi: Jos et tiedä, kysy. Useammalta oletetulta ammattilaiskohteelta kysyttäessä oikea ratkaisu hahmottuu kyllä mieleesi.

Kun Samppa ajoreissujensa välillä oli riittävän kauan yrittänyt kaupitella ylimääräistä moottorinposkea kaikille vastaantulijoille siinä kuitenkaan onnistumatta, siirtyi poski kaikessa hiljaisuudessa putsattuna Sampan työpöydän kulmalle motoristin kynätelineeksi. Uskoisin että kysyttäessä tuo poski mieheltä löytyy vielä tänäkin päivänä.