MOOTTORIPYÖRÄILIJÄN VÄLITILINPÄÄTÖS,
ELI
PAKKASTA, IRTOSORAA, MOPOPOIKIA JA METSÄNELÄVIÄ

Kevätauringon paistaessa työhuoneen pölyisistä ikkunoista suoraan kilpirauhaseen iskee mieheen levoton olo, joka ei pelkällä kahvinjuonnilla poistu. On taas se aika. Lumi vähenee katoilta ja kaduilta tippa kerrallaan, ja jossain näkyy jo kuivaa asfalttiakin. Levottomuus kasvaa, eikä purkautumistietä löydy. Lähes paniikinomaisessa tilassa sitä ryhtyy paukuttamaan näppäimistöä etsien edes jotain lievitystä. Pää suoltaa ajan kultaamia muistoja kokemuksista kaksipyöräisen päällä. Välitilinpäätös syntyy.

Tämä on kertomus erään nimeltämainitsemattoman motoristin kahdesta ensimmäisestä "kesästä" ja niihin liittyvistä kokemuksista. Kesät ajoittuvat vuosille ´97 ja ´98, ja niitä yhdistävät motoristin ensikokemukset todellisuudesta, mukaan lukien eri asteiset yhteenotot ystäviemme sään, tienpinnan tai eläinten kanssa.

OSA 1: JÄÄTYNYT, MUTTA ONNELLINEN

Puolentoista kuukauden kärvistelyn ja tarjousruljanssin jälkeen 26. maaliskuuta 1997 kertomuksemme päähenkilöstä (kutsutaan häntä vaikka koodinimellä Samppa) tuli virallisesti vuosimallia 1981 olevan Suzuki GS 1000 G:n neljäs omistaja. Koska tuolloiset sääolosuhteet eivät vielä suosineet motoristitoimintaa, pyörä siirrettiin kaverin pakettiautolla ostopaikasta, Isostakyröstä Sampan kotikerhon, Waasa MC:n tiloihin. Kuten lukija saattaa arvatakin, tästä alkoi kaksi viikkoa kestänyt hillitön puunaus- ja kiillotusoperaatio, joka ainakin Sampan omasta mielestä nosti pyörän arvoa useammalla tuhannella silloisella markalla. Siirryttiin huhtikuun puolelle, ja sääolosuhteet alkoivat ruokkia ajohaluja yhä enemmän.

Viimein huhtikuun puolenvälin aikoihin kävi paine liian kovaksi, ja Samppa vanhempien motoristien neuvosta soitti aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi vakuutusyhtiön vastaajaan ja ilmoitti seisonnan päättymisestä. Jo muutama hetki puhelun jälkeen uutuuttaan kahisevilla ajovarusteilla kuorrutettu Michelin-ukko saapasteli ylpeänä kerhotiloihin ja ryhtyi paikallaolijoiden vitsailujen saattelemana puskemaan pyöräänsä kerhon lastauslaiturille. Viiden hikisen minuutin jälkeen pyörä seisoikin onnellisesti hyrskyttäen lähtöluiskan äärellä. Kerholaisten, ainakin Sampan mielestä kateelliset, kehotukset tarkistaa pyörän sytytysjohdotukset (kerhon tv:n kuva sai omituisia häiriöitä pyörän ollessa käynnissä) kaikuivat kuuroille korville, kun innokas kruisailija hyppäsi pyörän satulaan ja karautti matkaan.

Ensimmäinen toimenpide aloitettaessa matkaa oli tietenkin varmistaa, että ajelu ei yhtäkkisesti päättyisi johonkin hävettävään aloittelijan virheeseen, joten Samppa kaartoi kerhon lähellä olevan huoltoaseman pihaan. Sivuseisontatuki hallitusti ulos (tätä oli kerholla iltaisin kuivaharjoiteltu), tankin korkki pois, kypärä pois, hanskat pois, innostuksesta tärisevin käsin 99-pistoolin suu tankkiin, uudestaan hanska käteen (piru kun on pistooli kylmä), ja tankki piripintaan. Tankin korkki kiinni, hanska uudestaan pois (mihis perhanaan mä nämä nyt lykkään?), hanskat kypärän sisään, ja sisälle maksamaan. Palatessa pyörälle tuli käsiin kylmä, joten hanskat ensin käteen, sitten hetken kestänyt tuumaustauko (niin, se kypärä…), hanskat uudestaan pois, kypärä päähän, ja vasta sitten hanskat käteen.

Ensimmäinen oppitunti käytännön moottoripyöräilyssä: Pysähdyttäessä kylmän kelin hanskat aina ensimmäisenä pois kädestä, ja viimeisenä käteen ennen lähtöä.

Tankkauksen jälkeen Samppa päätti päräyttää yllätyskäynnille vanhempiensa luo, jotka asuivat Teuvalla, n. 80 km Vaasasta etelään. Pää pystyssä ja selkä suorana keskustan läpi ja moottoritielle, pitihän masiinaa päästä testaamaan. Moottoritiellä Samppa kuitenkin havaitsi että keväinen sivutuuli, kattamaton pyörä ja vähäinen ajokokemus (tämä viimeisin tunnustettiin sitten vasta myöhemmin) saattavat muodostaa vaarallisenkin yhtälön. Moottoritiellä 160 km/h vauhdista sivutuulessa suoritettu täysperävaunullisen rekan ohitus aiheutti innokkaalle motoristinalulle sen verran ylimääräistä ohjelmaa, että Samppa päätti vastaisuudessa, ainakin näin kylmillä keleillä, pitäytyä suurin piirtein nopeusrajoitusten sallimissa rajoissa.

Koska kuitenkin oli vasta alkukevät, piti vierailu suorittaa päivänvalon (ja plus-asteiden) vallitessa, etenkin kun seuraavaksi päiväksi oli luvattu lumisadetta. Menomatka sujuikin auringonpaisteessa ja kuivalla tiellä, mitä nyt sivutielle siirryttäessä tuli yhdessä mutkassa vähän toistasataa metriä pitkä luminen kaistale, joka vakuutti Sampan pääteillä pysymisen eduista. Vanhempiensa pihaan kaartaessa mies sitten täyttyikin ylpeydestä, jopa siinä määrin että vanhemmat kutsuttiin ulos katsomaan menopeliä moottorin pakoäänien eikä ovikellon avulla. Kun vierailukohteen edustajat sitten päivittelivät ilman kylmyyttä ja ajankohdan aikaisuutta, niin Sampan oli helppo kommentoida kerholla opituin lausahduksin; "Kyllä näillä kamoilla pärjää, nehän käyttää näitä kelkkaillessakin" ja "Ettekö te tierä että Suames mp-kausi alkaa jo ennen vappua, kattokaa ny noita teitä, nehän on ollu kuivana jo monta päivää". Kummasti siinä miehen rinta kaareutui ulospäin, kun kommenttien havaittiin vielä menevän läpikin.

Kuinka ollakaan paluuajankohta siirtyikin sitten vähän myöhäisemmäksi kuin oli tarkoitus, pyörää startatessa oli aurinko jo melkein metsänreunassa. Tämä ei kuitenkaan Samppaa huolettanut, olivathan varusteet osoittaneet toimivuutensa jo tulomatkalla. Mitä nyt muutaman asteen pudotus lämpötilassa voisi vaikuttaa? Ajoreitin muutoksen aiheuttama lisäys matkaan ja matka-aikaan ei vielä tässä vaiheessa tullut mieleenkään.

Ensimmäiset parikymmentä kilometriä matka taittuikin ihan mukavasti, auringonlasku pilvettömältä taivaalta oli kaunista katseltavaa, ja Samppa alkoi (tai ainakin oletti alkavansa) ymmärtämään moottoripyöräilyn viehätystä yhä syvemmin. Jos kerran jo näin aikaisin keväällä touhu on näin mahtavaa, niin mitä se onkaan kesäkeleillä. Haaveilua rupesi kuitenkin yhä enemmän häiritsemään sormenpäissä tuntuva viileys. Ja kun oikein tunnusteli, niin sama viileys tuntui varpaissakin. "No, onhan täällä melko kylmä, eihän nuo hanskat ja saappaat nyt ihan kaikkea kylmyyttä voi ulkona pitää" -Samppa ajatteli ja jatkoi haaveilua ensikesän pyöräreissuista. Mihin olisi kiva mennä, mitä tehdä, asuisiko siellä lähellä ketään vanhaa tuttua, jonka luokse voisi pistäytyä noin ohimennen, ei toki pyörää esittelemään, vaan ihan muuten vaan, kun viimenäkemisestä on niin pitkäkin.

Kolmisenkymmentä kilometriä ennen Vaasaa oli aurinko jo laskenut, mutta valaisi vielä taivasta. Sivutieltä Sampan eteen pukkasi sitten yksi auto, jonka vuoksi kuskimme rupesi havainnointikyvyttömiä autoilijoita kiroillen jarruttamaan, oikeaoppisesti, sekä etu- että takajarrulla. Jostain syystä käsky oikeaan käteen jumittuikin jonnekin kyynärpään ja ranteen välimaastoon, eivätkä sormet liikkuneet ensinkään. Onneksi jalka sentään vielä pelasi, eikä Samppa joutunut tekemään auton kanssa lähempää tuttavuutta. Tilanteesta oikeutetusti suivaantuneena hän kuitenkin päätti ohittaa tuon julkean kulkuvälineen. Oikean ranteen vääntöyrityksen ainoa tulos oli kyynärpään liikkeestä johtunut hienoinen kiihdytys. Corollan kadotessa horisonttiin Samppa viimein heräsi tunnustelemaan kroppansa lämpötilaa. Oikea käsi oli selkeästi jäässä. Kaasun käyttö onnistui, kun siihen oikein keskittyi, mutta mitään salamareaktioita siltä suunnalta olisi aivan turha odottaa. Vasen käsi oli melkein yhtä koppurana. Onni onnettomuudessa oli, että sormet olivat jähmettyneet kahvan muotoisiksi, joten kytkimen käyttö onnistui kutakuinkin käyttämällä koko kroppaa kahvan vetämiseen. Vasen jalka oli turta, seisominen sen varassa ei enää ollutkaan aivan itsestään selvä asia. Onneksi jarrujalka sentään oli kutakuinkin ok, olihan tuuli vasemmalta puhaltaessaan työntänyt lohkon lämmittämää ilmaa jalalle lähes koko matkan ajan.

Vaihtoehtoja miettiessään Samppa päätyi kahteen mahdollisuuteen. Joko yrittää päästä kohmeisena kerholle koko kaupungin läpi (vähintään kymmenen risteystä, joista kahdessa valot) tai sitten yrittää pysähtyä seuraavalle P-paikalle lämmittelemään. Koska tässä vaiheessa harrastusta mahdollisuus kaatumiseen julkisesti (joko risteyksissä tai viimeistään kerholla) ei tullut kuuloonkaan, päätti urhoollinen kuskimme kokeilla saisiko ajokkinsa pysäytettyä seuraavalle P-paikalle, silläkin uhalla että auringon kadotessa kokonaan ilman lämpötila laskisi todella alas.

Vihdoin tienpientareella tuli vastaan sinivalkoinen P-kuvio, jonka alla luki 500 m. Samppa alkoi hillittömän reuhtomisen ja riehunnan saadakseen vaihdettua vaihteen viitoselta vapaalle. Taisipa kuskimme päästää pikku helpotuksen huokauksenkin kun mittaristoon vihdoin syttyi se ihana vihreä valo. Kaarto levähdyspaikalle onnistui mitenkuten, ja vihdoin pyörä myös pysähtyi. Viimeisen lyhyen kauhunhetken Samppa koki kun pyörän pysähdyksiin jarruttaneella jalalla kuin piti ajokki myös pitää pystyssä; kylmyyden hidastama motoriikka antoi hetken odottaa itseään ennen toimimistaan. Jännittämällä kaikki vasemman jalan lihaksensa äärimmilleen sai kohmeinen mies vihdoin sivuseisontatuen ulos, ja pyörän kallistettua sen varaan. Sadatellen alkoi Samppa verryttelemään jäätyneitä kehonosiaan, vannoen ettei enää koskaan lähtisi niin myöhään ajelemaan. Kyykkyyn-ylös liikkeellä jalat vertyivätkin melko nopeasti, ja samalla sai lämmiteltyä käsiä pitämällä niitä moottorin lohkon päällä (tietenkin hanskat kädessä). Ohiajavien autoilijoiden ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun he havaitsivat levähdyspaikalla kuurupiiloa leikkivän Michelin-miehen.

Levähdyspaikalta lähtö tapahtuikin sitten hieman varovaisemmissa tunnelmissa. Oli saatu moottoripyöräilystä toinen oppitunti: Mitä ikinä päälläsi onkaan, kylmä hiipii lopulta käsiin ja jalkoihin jos niitä ei verryttele aina välillä.

Kerholle saapuessaan kuskimme oli onnellinen ettei siellä ollut ketään, vaan hän sai kaikessa rauhassa työntää pyöränsä paikalleen. Hieman siipeensä saaneena Samppa marssi parinsadan metrin päässä olevaan solukämppäänsä ja otti puolentunnin kuuman suihkun. Ennen pehkuihin painumista kuskimme havaitsi kuitenkin jotain omituista. Kohmeesta huolimatta hän määritteli olotilansa, no, melkeinpä onnelliseksi. Uni tuli helposti, ja mies nukkui koko yön kuin tukki.

Seuraavana päivänä Samppa olikin sitten jo sen verran palautunut kylmästä, että alkoi harkitsemaan uutta reissua, kunhan yöllä satanut 10 cm:n lumikerros olisi sulanut. Lisäpontta tähän tietenkin antoi kerholla rehvastelun "kävin jätkät eilen Teuvalla. Vähä oli kylymä tulles, mutta onneks oli kunnon varusteet" aiheuttama, lähes hyväksyvä murina vanhempien motoristijäsenten keskuudessa.