ITÄ-EUROOPAN KIERROS

Lähtiessämme reissuun, esitettiin toivomus, että tekisimme siitä jutun kerhon sivuille. Seuraavanlainen kertomus siitä sitten syntyi. Mikään kaunokirjallinen taideteos se ei ole, mutta lopeta lukeminen jos kyllästyttää. Olisi kiva lukea muidenkin kertomuksia, joten ei muuta kuin reissuista tarinaa kirjoittamaan!!!

1. päivä

Aurinko paistoi startatessamme vuosittaiselle matkallemme, tänä vuonna oli tarkoituksena ajaa Via Balticaa pitkin...minne? Se oli vielä hieman hämärän peitossa.

Starttasimme kaupungin Shelliltä klo 14.00, matkasta Helsinkiin ei juuri ole sanottavaa. Helsingissä olimme sopineet yöpaikasta erään tuttumme luona, hänen luokseen vain olikin hieman vaikeampi löytää reittiä. Mietimmekin, että miten pärjäämme ulkomailla kun jo Helsingissäkin olemme kateissa. Paikka kuitenkin löytyi ja niin muutaman oluen jälkeen pääsimme nukkumaan.

2. päivä

Aikaisen herätyksen (klo.05.00) jälkeen söimme pienen aamaiaisen, jonka jälkeen suuntasimme kohti satamaa. Varasimme ajoon tunnin aikaa jotta saisimme rauhassa eksyä, pääsimme kuitenkin perille 15 minuutissa! Viimein pääsimme laivaan ja tapasimme loputkin 2 joukkomme jäsentä, ja niin oli kaikki kuusi matkalaista kasassa, valmiina tuleviin seikkailuihin.

Laivalla eräs jäsenemme ilmoitti, että hänellä ei ole pyörän rekisteriotetta mukana, ei ole kuulemma vuoteen tarvinnut!! No, tällä reissulla sitä varmasti tarvittaisiin. Niinhän siinä sitten kävi, että muiden ajaessa tullin läpi jäi yksi pyörä puomin toiselle puolelle. Pienen pohtimisen jälkeen päätimme, että muiden jatkaessa matkaa epäonninen jäsenemme hyppäisi seuraavaan katamaraaniin, menisi takaisin Helsinkiin, hakisi uuden rekisteriotteen ja ajaisi sitten meidät kiinni. Näin teimmekin ja niin lähdimme ajamaan kohti Rigaa.

Opasteet olivat selkeät, teiden kunto hieman vaihteleva ja ne tienpätkät joiden tekoa oli EU:n tukenut olivat kerrassaan loistavia. Kovin pitkiin pätkiin raha ei tosin ollut riittänyt. ;-)

Eestin-Latvian rajamuodollisuudet menivät passin ja papereitten tarkastuksen osalta nopeasti, ainoastaan Latvialaisten uudenkarheiden autojen hajoaminen rajapuomille hieman hidastutti läpiajoa.
Latviassa mp:n kattonopeus oli 90 km/h, autoilla sen ollessa 100 km/h. Joidenkin autojen yleiskuntoa katsoen asiaa ei voinut kuin ihmetellä. Täytyy kuitenkin myöntää, että ei sitä niin pilkulleen tullut noudatettua.

Teissä näkyi täälläkin selkeästi EU:n tuen vaikutus, tukea kuitenkin pitää selkeästi antaa lisää! ;-) Hieman ennen Rigaa oli käynnissä tietyö, joka kuulemani mukaan oli työn alla jo viime vuonna.

Hintataso Latviassa on suomalaisittain halpaa, majoituimme hotel Bergiin n. 14 km ennen Rigaa.
Olutta kului, ja sivussa hieman kirkkaampaakin, Sleepy Sleeperssin antaessa tahtia. Saimme jopa hotellin turvamiehenkin kiinnostumaan seurastamme, ja jostain ihme syystä kaikki katsoivat ryhmäämme ihmetellen... Viimein, vuorokauden jo melkein vaihtuessa, ryhmämme epäonninenkin jäsen saapui takaisin seuraamme, ja kaikki olivat jälleen koolla.

3. päivä

Herätys klo. 08.00, toiset pirteämpinä kuin toiset. Aamiainen, ja jälleen tien päälle, suuntana Riga.

Kaupungilla aikamme kierreltyämme ja hikoiltuamme, suunta kohti Liettuaa. Opasteita oli todella harvassa, ja olimmekin eksyneet alta aikayksikön. Harhailtuamme aikamme, kysyimme suuntaa paikallisilta, ja niin oikea tie löytyi ja pääsimme Liettuan rajalle.

Rajamuodollisuudet kestivät vajaan tunnin. Ensin kysyttiin passeja, seuraavaksi toiselle luukulle mistä otettiin paikallinen liikennevakuutus. Mitä se korvaa, ja kuinka paljon, jäi epäseväksi mutta hinta oli 25e ja voimassaoloaika oli 2 viikkoa. Seuraavaksi passin ja vakuutuksen uudelleen esittäminen ja niin pääsimme Liettuaan!

Tiet olivat erinomaisia ja nopeuttakin sai taas laillisesti nostaa. Liikenteessä tarkkaavaisuus ei saanut herpaantua, se oli suomalaisittain katsottuna kaaottista. Varsinkin kaupungeissa, joissa näytti pätevän suuremman oikeus, erityisesti motoristien kannalta katsottuna.

Päivän aikana ajelimme Kaunakseen asti, opasteet olivat suorastaan loistavat, Latvian olemattomaan verrattuna. Kaupungista yöpaikan löytäminen olikin jo sitten hieman työläämpää, ensimmäinen hotelli jonka onnistuimme löytämään oli täynnä ja hintatasoltaan muutenkin liian kallis. Istuimme hotellin eteen miettimään seuraavaa siirtoa, koska ketään ei kiinnostanut lähteä ajamaan kaupungille henkensä kaupalla. Paikalle saapui eräs norjalainen mieshenkilö tarjoten apuaan (asui Kaunaksessa), ja niin kaksi jäsentämme lähti turskanpojan mukana yösijan etsintään. Sellainen löytyikin Hotel Takioji Nerisistä, keskeltä kaupunkia. 2 hengen huone 140 paikallista valuuttaa (1e n.3,4). Pyörät parkkiin, hälyttimet kiinni, suihkuun ja valmistautumaan illan viettoon. Ilta kului syöden ja ravitsevista juomista nauttien, ynnä ihmetellen miten eräs ryhmämme jäsen osasi aina yhdistää naiset, eläimet ja voinapit yhteen...mutta jonkinlainen sensuuri on ehkä paikallaan, enkä asiaa paremmin selvitä. ;-)

Vielä voisi mainita, että meitä varoiteltiin laitakaupungin ”neuvostotyylisistä” majapaikoista. Ne ovat halpoja, mutta myös tavaroiden katoamisvauhti on kova, ja mikäli paikalliset niin sanovat niin ehkä he myös tietävät mitä puhuvat.

4. päivä

Aamulla herätessämme katsoimme hotellin ikkunasta tyytyväisinä, pyörät olivat vielä paikoillaan, siispä kamat kasaan ja matkaa jatkamaan! Päästyämme mopojen luo, meidät piiritti äkillisesti joukko tuimailmeisiä poliiseja sanoen että olimme poliiseille varatuilla paikoilla! Selitimme, että emme sitä voineet tietää, koska missään ei ollut minkäänlaista kylttiä jossa asiasta olisi varoitettu. Siinä he seisoivat ja me jatkoimme pyörien pakkaamista. Viimein aikansa katseltuaan eräs heistä ilmoitti menevänsä soittamaan pomolleen, muiden jäädessä estämään lähtöämme. Noin 10 minuutin kuluttua hän palasi happamin ilmein takaisin ja ilmoitti meidän voivan lähteä. Rahaahan he tietysti olisivat halunneet, mutta emmehän me tyhmät turistit sitä tajunneet…

Hetkinen kaupungilla kiertelyä ja sitten suunta kohti Puolaa. Rajanylitys vei reilun tunnin, aika kuluikin rupatellen suomalaisen motoristipariskunnan kanssa, joka saapui rajalle hieman meidän jälkeemme. Rekkoja oli kilometrien pituisessa jonossa, sitten suunta kohti Warsovaa. Tietöitä oli runsaasti, ja eräässä sellaisessa, osan joukkiostamme jonottaessa, tuli hätääntynyt suomalainen nainen pyytämään apua koska heidän autonsa ei lähtenyt käyntiin. Aikansa autoa tutkittuamme havaitsimme startin olevan rikki ja työnsimme auton käyntiin (toivottavasti korjauttivat autonsa, tai ainakaan eivät montaa kertaa
sitten sammuttaneet) ja niin he pääsivät jatkamaan matkaansa Unkariin joka oli heidän määränpäänsä.

Viimein saavuimme Warsovaan, jossa saimme suht edullisen, 306 paikallista maksavan (1e,n.4,2) huoneen. Pyörillekin oli oma parkki kellarissa! Sitten vain suihkuun ja aulaan odottamaan muita, taksilla keskustaan syömään ja terasseja kiertämään. Ilta oli todella lämmin ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Kaupunki oli hieno ja siisti, Puola ei ole ollut lainkaan sellainen millaiseksi itse sen etukäteen kuvittelin. Illan päätteeksi osa porukastamme lähti hotellille nukkumaan, osa yökerhoon.

5. päivä

Lähdimme kohti Krakovaa, tuttuun tapaan eksyimme jälleen kerran! Bensa-asemalta saimme useammaltakin henkilöltä ajo-ohjeita, ja tarjoutuipa eräs mieshenkilö autollaan johdattamaan meidät oikealle tielle. Hyväksyimme tarjouksen, ja paikalliseksi Kankkuseksi paljastunut oppaamme vei meidät sivukatuja pitkin takaisin E77:lle. Alle meinasivat jäädä muutama ihminen ja koira, ja aikoipa eräs autokin ängetä tielle, mutta onneksi tajusi väistää, ja onneksi itse olin vaihtanut ennen reissua uudet jarrupalat.

Saavuttuamme Krakovaan otimme huoneen kahdeksi yöksi Hotel Maltanskista. Ensikysymällä hinta oli 100e/henk. mutta tingittyämme hieman se tippuikin 80e/henk. Kallein yöpaikkamme tähän mennessä.

Pakollisten toimien jälkeen menimme syömään skottilaistyyliseen ravintolaan. Ruoka oli todella hyvää ja edullista. Kilttihameiset miestarjoilijat aiheuttivat yhdessä ryhmämme henkilössä melkoista mielenkiintoa. ;-) Krakovan keskusta oli täynnä terasseja, jotka olivat täynnä ihmisiä, olihan sentään lauantai-ilta. Tosin alaikäisiä viinapulloineen (kuten ei paljon täysi-ikäisiäkään) ei näkynyt missään, toisin kuin Suomessa.
Tulihan sitä käytyä hevoskärrylläkin ajelemassa, ja muutaman kerran tuli matkalla mieleen että ”nyt karkasi polle käsistä”, kyllä se mopoilu onkin turvallista…

6. päivä

Normaalien eksymisten jälkeen. suuntasimme pikkuteitä kohti Oswiemiä. Tie olisi ollut oikea motoristin unelma, mikäli sille olisi ollut edes 10 vuoden sisällä laitettu uusi päällyste. Nyt se vaikutti enemmänkin enduroradalta kuin yleiseltä tieltä. Hiljakseen etenemällä pääsimme kuitenkin määränpäähämme Oswiemiin. Kylässä sijaitsee Auschwitz-Birkenau:n keskitysleiri, joka nykyisin on museo. Siellä tapettiin n.1,5 milj. ihmistä. Paikka oli vaikuttava, varmasti ainoa paikka jossa ei montaa hymyilevää ihmistä näe. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, aikaa täytyy varata kuitenkin tarpeeksi, tunnissa tai kahdessa ei ehdi katsella mitään.

Takaisin Krakovaan ajoimme moottoritietä pitkin, vauhti kasvoikin aamuisesta köröttelystä n. 180km/h, oli mukavaa taas ajaa hieman kovempaa. Harvinaisen vähäisten virvoitusjuomien jälkeen menimme nukkumaan.

Pienessä tihkusateessa lähdimme ajamaan kohti Chyzneä. N.100km:n ajon jälkeen saavuimme Slovakian rajalle, rajan ylitys tapahtui sujuvasti. Slovakian puolella avautuikin motoristin taivas, tiet olivat mutkaisia ja erinomaisessa kunnossa, maisemat kuin Norjassa (mutta eivät niin karut), ainoastaan tihkusade hieman synkisti mieliämme.

Ajoimme Breznoon jossa otimme yöpaikan. Kiertelimme kaupungilla ja haimme kaupasta hieman juotavaa, koska eräs ryhmämme jäsen väitti, että selvinpäin ei saa nukuttua, ja kaikillahan on tietysti oikeus kunnon yöuneen jotta on aamulla hyvässä ajokunnossa!

Kaupassa teimme mielenkiintoisen havainnon: mitä vahvempi olut niin sitä halvempi se oli! No, onneksi Slovakia on suomalaiselle suhteellisen halpa maa, joten kaikkein vahvinta unilääkettä ei tarvinnut ostaa.

Hotellille saavuttuamme, respan setä sanoi, että olisi hyvä viedä mopot vartioituun parkkiin. Taas uskoimme paikallista ja teimme niin. P-paikalta hotellille kävellessämme pistäydyimme paikallisella terassilla, josta jatkoimme illan viiletessä paikallisen grillin kautta (jossa otimme muutamat lämmittävät vodkat) hotelliin jatkamaan illanviettoa. Ilmassa oli hieman läksiäisjuhlan kaltaista haikeutta, koska kaksi jäsentämme lähtisi huomenna takaisin kohti Suomea. Ilta venyikin pitkäksi hauskaa pitäen. Eräs jäsen halusi jopa mennä nukkumaan pois lähtevien kanssa samaan sänkyyn! Heillä tuntui kuitenkin olevan jotain asiaa vastaan. ;-) No, ehkäpä parempi onni ensi kerralla.

8. päivä

Aamulla joukkomme hajosi. Kaksi lähti kohti Suomea, meidän muiden jatkessa matkaa kohti Sahyn raja-asemaa. Päivä oli todella mahtava, aurinko paistoi ja lämmintä riitti! Slovakia on todella kaunis maa, ihmiset ystävällisiä, mutta englanninkielen taito heikkoa, jopa minuun verrattuna!

Rajan ylitys Unkariin sujui joutuisasti, ja niin olimmekin matkalla kohti Budapestiä jonne oli rajalta matkaa n.60km. Kävimme matkan varrella Yamahaa myyvässä moottoripyöräliikkeessä ja totesimme, että tänne ei taida olla köyhillä asiaa (Yamaha FJR maksoi 3,9milj.) ja niinpä poistuimmekin liikkeestä.

Lähestyessämme Budapestin keskustaa, liikenne oli sen verran kaaottista, että katsoimme parhaaksi ottaa Hotel Stadionista majoituksen. Huone kahdelle maksoi 90e/yö, eli 32490 paikallista valuuttaa. Omaa parkkikellaria ei mopoille ollut, mutta ne sijoitettiin pääoven viereen hotellin turvamiesten ja kolmen valvontakameran hellään huomaan.

Kaupunki oli kaunis, varsinkin illalla kun valot syttyivät. Ravintoloita ja terasseja, viulun ja kitaransoittajineen, oli kaikkialla. Illan mittaan vain rahojen väheneminen pääsi pilaamaan mieltämme, vaikka kaupungille lähtiessä sitä tuntui olevan tolkuttomasti.

9. päivä

Aamupalan jälkeen, (aamu ei aina ala a:lla, tiedoksi eräälle ryhmämme jäsenelle) kysyimme respasta ajo-ohjeita. He sanoivat että ainoa reitti kohti Wiennaa on kaupungin läpi. Hieman pahinta peläten, lähdimme matkaan, mutta kaupungin läpiajo sujui erittäin hyvin. Opasteet olivat hyvät eikä ruuhkakaan ollut mahdoton, taisimmekin eilen tulla kaupunkiin ruuhka-aikaan?

Pian olimmekin M1:llä matkalla kohti Wiennaa, maisemat baanan vierellä eivät olleet hääppöiset, mutta tie oli hyvä! Unkarista Itävaltaan meno oli pelkkä muodollisuus, passeja ei katsottu, viitattiin vain menemään eteenpäin. Itse hieman kummastelen asiaa, olihan kyse EU:n rajavaltiosta. Luulisi että edes passit tarkastettaisiin. Oli kuitenkin mukava päästä pitkästä aikaa maahan, jossa jossa ymmärtää hinnoistakin jotain ilman laskemisia.

Päätimme jättää Wienin tällä kertää väliin, ja yöpyä jossain pikkukylässä. Lähdimme tietä no.49, jonka varrelta löytyi kaupunki nimeltä Horn. Kaupungissa oli 2 hotellia ja kaksi kaljupäistä jäsentämme lähti kyselemään huoneita. Jostain kumman syystä tiskin takana ollut vanha mummo säikähti heidän astuessaan ovesta sisään, ja niin olikin hotelli täynnä ennenkuin kyselijämme ehtivät kysyäkään! 50% mahdollisuuksistamme oli siis mennyt! Hieman mahdollisuuksiamme parantaaksemme, toiseen hotelliin lähtivät eri jäsenet, ja niin siinä kävikin että tällä kertaa huoneet järjestyivätkin hintaan 54e/huone.

Kaupunki ei ollut suuri ja se olikin kierretty ½ tunnissa. Ruokapaikkaakaan ei löytynyt, paikallista pizzeriaa lukuunottamatta, ja yöelämäkin oli sanoinkuvaamattoman vaisua. Vetäydyimmekin hotelliin syömään ja juomaan, ruoka tuli syötyä, oluet juotua (tai kaadettua) ja niin olimmekin valmiita lepäämään.

10. päivä

Aamu alkoi hieman kohmelon oloisissa tunnelmissa, väittipä eräs ryhmän jäsen jopa tietävänsä millaista oli olla keskellä salamasotaa! Hieman asiaa ihmeteltyämme, hän sanoi koko Luftfaffen lentokaluston olevan päänsä sisällä, pommeineen. Täytyy kyllä myöntää, että ehkä hän oli oikeassa, sen verran kova lentopetrolin löyhkä hänestä lähti vielä pitkälle iltapäivään.

Ajelimme Neunagelbergin raja-asemalle ja niin olimme saapuneet Tsekkiin. Jatkoimme E49:iä ja käännyimme E55 pitkin kohti Prahaa.

Tiet olivat hyviä ja maisemat hienoja. Ensimmäisessä pikkukylässä jonka läpi ajoimme, näkyi olevan kaksi ”miesten virkistäytymispaikkaa”. Emme kuitenkaan pysähtyneet koska oli niin kuuma, ja toisekseen epäilen että meidät olisi jopa voitu heittää ulos takit avattuamme.

Prahan lähestyessä jouduimme luopumaan pikkuteistä ja siirtymään baanalle. Keskustaan päästyämme aloimme etsiä hotellia, ja löysimmekin hetken etsinnän jälkeen Hotel Parkin. Hinta oli kuitenkin sen verran korkea, että kysyimme josko he tietäisivät hieman huokeamman paikan. He soittivatkin Hotel Olgaan jossa hinta tippuikin jo puoleen Parkin hinnasta. Hintaero oli suuri, ja Hotel Olga oli vain korttelin kauempana Parkista. Omaa parkkipaikkaa heillä ei ollut, mutta saimme jättää mopot Parkin vartioidulle parkkipaikalle.

Hieman levättyämme lähdimme jalkaisin suunnistamaan Prahan vanhaan kaupunkiin. Kartanluku ei muuten aina ole niin helppoa, tai sitten Prahassa vaihtavat kadut paikkaa. ;-) Vanhan kaupungin keskusta oli täynnä ihmisiä, suurimmaksi osaksi varmasti turisteja, mutta oli kerjäläisiä, prostituoituja, klubien sisäänheittäjiä ja kaupattiinpa meille huumeitakin.
Hinnat olivat korkeat, hotellilla syöminen kannatti, koska keskustassa hinnat olivat kolminkertaiset.

11. päivä

Tämän päivan käytimme tutustumalla Prahaan, ja mikäpä olisikaan parempi tapa katsella kaupunkia kuin raitiovaunulla ajeleminen? Hypätä raitsikasta toiseen aina kun haluaa.

Kaupunkia tulikin kierreltyä aika lailla, koska 24h:n kortti oli edullinen. Kävimme myös kanavaristeilyllä, jonka piti mainoksen mukaan kestää kaksi tuntia, mutta joka todellisuudessa kestikin vain tunnin.
Kiva oli kuitenkin paatilta kaupunkia katsella.

Ilma oli lämmin ja yksi ryhmämme jäsen taisikin saada hieman liikaa aurinkoa, mutta muutaman tunnin lepäämisen jälkeen hänkin oli jo valmis lähtemään perjantai-illan vilinään...

12. päivä

Lähdimme aikaisin liikkeelle, eksyimmekin vain kerran etsiessämme tietä kaupungista ulos. Suuntasimme jälleen kohti Puolaa, ja näin oli paluumatkamme alkanut. Tapasimme taas jo tutuksi tulleet tieurat, jotka olivat pahimmissa paikoissa lähemmäs 10cm syviä.

Eräältä huoltoasemalta kysyimme, olisiko lähistöllä hotellia, mutta heidän neuvojaan seuraten löysimme itsemme hämäriltä sivukujilta. Katselimme ympärillemme ja mietimme mahdammeko päästä elävinä pois, kun paikalliset kurkunkatkojilta näyttävät ihmiset tulivat paikallisesta baarista ulos. Pyöriämme ihmetellen he kuitenkin tyytyivät vain neuvomaan uuden reitin, ja niin, muutaman harhailun jälkeen löysimme paikallisen hotellin.

Kävimme syömässä pizzeriassa, jossa pizza ja olut neljälle hengelle maksoi 20e.

13.päivä

Ravitsevan aamupalan jälkeen huristelimme pitkin E65:sta, ainoa hieman ongelmallisempi kohta oli Warsova, jonka läpiajamisessa olimme hieman epävarmoja oikeasta suunnasta, mutta onnellisesti pääsimme kaupungin läpi oikealle tielle.

Puolassa oli hupaisaa, kun teiden varsilla on pahvipoliiseja ja –autoja. Paljon oli myös romuautoja jotka oli ”naamioitu” poliisiautoiksi. Lieneekö maassa sitten poliisisipula? Poliiseja oli liikenteessä paljon, hieman tosin ihmetytti että mitä he valvovat? Kerrankin ajoimme letkassa jota johti poliisiauto, ylämäessä, ohituskieltoalueella ja roimalla ylinopeudella, ajoi auto koko letkan (siis myös poliisin) ohi, mutta eipä se näyttänyt poliiseja haittaavan! No, koska paikallisetkin, niin ajoimme mekin ohi.

Yöpaikan otimme Puolan puolelta, n.50km ennen Liettuan rajaa, kaupungista nimeltä Suvalg. Yksityiseltä otetun huoneen hinnaksi tuli aamupala mukaanluettuna 210 paikallista, eli n.25e/henk. Muutaman puutarhassa juodun oluen jälkeen kysyimme paikan isännältä, oliko lähistöllä rock- konsertti, koska majapaikkaamme kuului musiikkia. Hän kertoi kaupungissa meneillään olevasta tapahtumasta, jossa tehtiin maailman suurinta kakkua, ja paikalla olevan Puolalaisia yhtyeitä ja muuta oheistoimintaa. Pakkohan
sitä oli lähteä ihmettelemään. Ihmisiä oli kuin Vaasassa vappuna, (silloin kun tori oli vielä käytössä) kakkua emme tosin nähneet, ja ehkä niin olikin paras, ainakin heidän maailmanennätysyrityksensä kannalta.

Tullessamme takaisin majapaikkaamme havaitsimme Sveitsiläisten moottoripyöräilijöiden saapuneen samaan majataloon. Vaihdoimme muutaman sanan heidän kanssaan ja he kertoivat olevansa matkalla Nordkapp:iin.

14.päivä

Aamupalaa syödessämme näimme Sveitsiläisten lähtevän. Emmepä olisi silloin uskoneet, jos joku olisi sanonut, että vielä samana iltana otamme heidän kanssa kuppia, ja yritämme saada toistemme puheesta selvää!! Niin vain kävi, että he ilmestyivät hieman ennen Latvian rajaa taaksemme. Rajalla jonottaessamme aloimme puhelemaan, ja niin he liittyivät seurueeseemme.

Yhdessä koimme muutamat eksymiset, rankkasateen ja yösijan löytämisen vaikeudet. Voitimme kuitenkin vaikeudet, ja niin vietimme ikimuistoisen Sveitsiläis-Suomalaisen illan!
Toiset tosin muistavat asiasta enemmän kuin toiset…

15.päivä

Aamupala oli sovittu kello 08.00, mutta uudet ystävämme myöhästyivät tunnin koska eivät olleet muistaneet siirtää kelloaan eteenpäin. Eipä se meitä kovasti haitannut, saimmehan levätä tunnin kauemmin. Lopulta hekin saapuivat ja olimme valmiita starttaamaan.

Kovasti heillä tuntui olevan hauskaa kun meitä katselivat, mutta sehän on parempi niin päin kuin että kimppuun olisivat käyneet. Nyt sitten sveitsissäkin tiedetään suomalaiset juomatavat...

Ajelimme Latvian rajalle ja rajan ylitys sujui muilta paitsi kirjoittaneelta sujuvasti. Omien paperieni tarkastus kesti yllättävän kauan, eteeni laitettiin jonoon jopa autojakin. Viimein sain paperit, mutta en päässyt eteenpäin koska edessäni olevien autojen paperit/tarkastus ei ollut valmis. Kysyessäni lupaa ohittaa jono oli vastaus kieltävä. Kenties kyseinen naisrajavalvoja olisi halunnut elää -40 luvulla eräässä laajentumishaluisessa maassa, sen verran hymyillen hän katseli yli 30 asteen paahteessa hikoilevaa motoristia.
Hänen pettymyksekseen paikalle tuli toinen henkilö, joka antoi luvan mennä maahan tulevien puolelta läpi, ja niin olin minäkin päässyt Eestiin. Hieman ennen Tartoa pidimme kevyen kenttälounaan oluiden kera, hyvästelimme ystävämme Hansin ja Angelinan. Saimme ”käskyn” saapua vierailulle, ja varmaa on että menemme. Niin he jatkoivat matkaa Tallinnaan, meidän jäädessä vielä yhdeksi yöksi Tartoon.

16.päivä

Lomamatkamme viimeinen päivä.

Ajoimme Tallinnaan, ja pääsimmekin jo seuraavaan katamaraaniin joka lähti kohti Helsinkiä. Helsingin läpi ajaessani olin kuolla kuumuuteen. Liikennevaloihin pysähtyessäni tuli viereiselle kaistalle motoristi pelkässä t-paidassa ja shortseissa, hieman siinä toisiamme katselimme että kummallakohan on keliin sopivampi vaatetus. Moikkasimme, ja jatkoimme matkaamme omiin suuntiimme. Helsinki- Vaasa väli oli yksitoikkoista ajamista, Vaasassa olimme klo 22 paikkeilla.

Niin oli tämän vuotinen reissumme tehty. Mihin ensi vuonna?? ...kukapa sen vielä tietäisi!

Itselläni oli tavattoman mukava matka, toivottavasti myös muilla!?!? Kaikki ainakin lupasivat lähteä ensi vuonnakin. Balttian läpiajosta, ja muista kierretyistä maista kuulemamme jutut ja kauhukuvat eivät ainakaan meidän kohdallamme toteutuneet. Voinkin suositella sitä reittiä, ja maita kaikille. Ihmiset olivat ystävällisiä ja auttamishaluisia joka paikassa. Tietysti itselläkin täytyy pitää järki päässä ja jonkinlainen harkintakyky matkassa. Kilometrejä kertyi n.5400, rahaa meni noin 1200e emmekä senttejä laskeneet.

...että tälläinen tarina.

”Pierre”